Sunnuntai

Ajattelin aluksi, että tämä voisi mahdollisesti korvata sosiaalisen median purkukanavana ja uusien tekeleiden feedinä, mutta html-upotuksen helppouden sijaan kaikki jakaminen on tässä näemmä mahdotonta kätevästi, niin motivaatio kikkailla ja sohlat on nolla. Jaan nyt kuitenkin tämän vaikka tuo systeemi onkin typerä. 

Tässä on albumi jonka tein perjantaiaamuna, pohdiskellessani elämäni satunnaisuutta. Kellun vain jonkinlaisessa fatalismin meressä voimatta itse sille mitään. Taiwanin viisumin päätös pitäisi saapua ensi viikolla. Koko tulevaisuuteni on taas vain ja ainoastaan yhden kortin varassa ja siinä on omat henkiset haasteensa. Ei tässä voi tehdä mitään muutakaan, kuin sen mitä on aina tehnyt, eli luottaa siihen kohtaloon, joka minut on tännekin asti kuljettanut. Ei minulla mitään muutakaan ole. 

Luin tänäaamuna uutisen siitä,  miten universumin laajenemisen myötä menetämme koko ajan isomman ja isomman prosentin maailmankaikkeudesta sellaisten välimatkojen päähän, että vaikka matkustaisimme yli valonnopeutta, emme koskaan kykene saavuttamaan niitä. Käytännössähän se on sama asia kuin haihtuminen, hiukkaset ajautuvat kauemmas toisistaan ja meidän hiukkasemme, tämä lähigalaksiemme rykelmä, jää veljistään jälkeen ja lopulta sekin haihtuu jonnekin merkityksettömyyteen. Kaikkeus on olemassa koko ajan, siellä jossain, mutta sillä ei ole meidän kannaltamme mitään merkitystä. Se sama tapahtuu meille ihmisillekin henkisellä tasolla koko ajan, elämän mittaan. Olemme samalla tavalla ikuisesti haihtumassa, katoamassa. Se on samaan aikaan kaunista ja hirveää. Kunnon sunnuntai-ajatus.