Virta kulkee

Lienee syytä ensimmäiseksi kertoa, että sain taiteilijaviisumin Taiwaniin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että huhtikuussa menen Japaniin, ja muutan sieltä kesäkuun alkupuoliskolla sitten Taiwaniin. Ensimmäinen viisumi kestää yhden vuoden, mikä tarkoittaa kohdallani ainakin sitä, ettei tarvitse neljää kertaa vuodessa pakata kaikkea ja muuttaa taas toiseen maahan ja kulttuuriin, vaan voi keskittyä olemaan yhdessä paikassa edes hetken aikaa, opiskella sen kielen ja kulttuurin mahdollisimman hyvin. Aloitin jo kiinan opiskelun, ja tuntuu että jo vähemmällä vaivalla se puhuu minulle enemmän kuin korean kieli, ymmärrän sen logiikkaa paremmin ja kykenen tekemään yksinkertaisia lauseita, mutta ongelma on sanajärjestys, jota aivoni yhä yrittävät tunkea japanilaiseen malliin. Siinä on hämmentävää se, että se ei ole täysin englannin mukainen, mutta ei täysin "aasialainenkaan" vaan jonkinlainen yhdistelmä molempia. Kyllä minä vielä tämänkin opin. Olo on paljon toiveikkaampi kuin korean kanssa, vaikka yksi lisähaaste tuleekin vielä siitä, ettei voi suoraan opiskella mandariinikiinaa, vaan pitää vielä vähän katsella mikä taiwanissa on erilaista, mutta enimmäkseen tämä on vähän samanlainen ero, kuin japanin ja Osakan murteen välillä, eli ei ylitsepääsemätön ongelma, kunhan vain tietää mitä tekee.

Nämä pari päivää olen käyttänyt siis lähinnä opiskellen ja maalaten. Ja tietysti töitä tehden. Sekin on jotenkin virkistävä ajatus, että jatkossa saa keskittyä aivan täysin omaan tekemiseensä ja tehdä elantonsa sillä virallisestikin, eikä tarvitse koko ajan pyöritellä viisumin takia jonkunlaista sivuhommaa. Toki vuokra tulee vaatimaan enemmän rahaa, mutta aina sellaiset asiat jotenkin päin selviää. Nyt on lähinnä mietinnässä se, tahdonko asua Taipeissa, jossa on enemmän mahdollisuuksia soittaa ja käydä näyttelyissä, vai vähän syrjemmässä, jossa on luultavasti luonto ja halvempi asua. Mutta ehkäpä, mikäli se sallitaan, ensimmäisen vuoden asun Taipeissa, jonka jälkeen yritän etsiä vähän isompaa ja paremmin työskentelyyn soveltuvaa tilaa muualta. Mutta katsellaan nyt. Meinasin sanoa, että siihen on vielä aikaa, mutta ei lopulta edes ole, kuin vajaat 3 kuukautta. Kunhan pääsen Japaniin, kerkeän alkaa miettiä asioita. Nyt en ole suoranaisesti edes ilmoittanut tästä kenellekään. 

Kun sain päätöksen, tunsin päällimmäisenä yllätyksen, en uskonut saavani viisumia. Sen jälkeen koin jonkinlaisen helpotuksen siitä, että tähän tiehen minun aina kuuluikin luottaa, eikä minun tarvitse sitä enää kyseenalaistaa. Sen jälkeen koin surua siitä, että minun pitää luultavasti jättää Japani taakseni ainakin vuodeksi, ehkä useammaksikin, ja sitä myöten kaikki ystäväni ja rakkaani myös. Se on tässä kaikkein vaikeinta. Vaikka kuinka yritänkin houkutella kaikki Taiwaniin soittelemaan ja vierailemaan, jos ei muuten. Odotan myös taas paluuta Taiwanin luontoon, joka oli upea. Asumiskulttuuri jännittää hieman, olkoon vaikka pienikin rotanloukku, mutta en tahdo jakaa asuntoani enää kenenkään kanssa. Sen verran paljon sitä on saanut viimeiset puolitoista vuotta asua toisten kanssa. Vaikka Osakassa ystäväni luona asuminen onkin hauskaa, ei sekään tietenkään voi jatkua ikuisesti. Olen silti onnellinen siitä, että näen kaikki kohta taas. En ole kuullut juuri mitään, enkä ole tahtonut vaivata ketään. Tämä kolmen kuukauden ero on aina omalla tavallaan raadollista ja hankalaa. Palatessa sitä vaan miettii, ettei oikein voi puhua kenellekkään, vaikka kaikenlaista onkin ollut koko ajan. Ja sitten olemme molemmat osapuolet oman puhumattomuutemme sisällä, kunnes se ero taas liukenee ajan kanssa... ja sitten minun pitääkin taas mennä. Sitä vasten olisi ehkä parempi asettua jonnekkin, ja jos sen on oltava Japanin ulkopuolella, on Taiwan kaikkein paras vaihtoehto.
 

Edessä on siis muutoksia, niin hyviä kuin kivuliaitakin. Kaipa tästä elämästä taas kuitenkin jotain tulee. Viimepäivät olen kuunnellut lähinnä The Necksiä, nyt soi Aether, sitä aiemmin Sex, sekä ikisuosikkini Unfold. Tällainen sointi on mielestäni kaunista. Kuin leijuvia unia, usvanomaisia vaikutelmia ja äänen pilviä jotka roikkuvat vuorten yllä, toisinaan haipuen pois, toisinaan tihentyen ja sataen alas laaksoihin... Upea yhtye, jonka kuuntelu saa minut aina toivomaan, että olisi enemmän ystäviä joiden kanssa soittaa tällaista, Ningenbonsain kanssa olisi hauska soittaa tällaistakin joskus. Kunhan pääsee taas Japaniin, pitää ehkä katsella. 人間盆栽 on siitä hyvä nimi että sen  voi siirtää aivan suorilta Taiwaniinkin, eikä tarvitse muuttaa mitään.

 Nykyisessä asuintilassani on välistä hieman raskasta, kun koko ajan kuulee joko pelkkää italiaa tai espanjaa, ei tule kovin global house fiilis siitä, ja mietin, että miltähän näistä tuntuisi, jos vastailen kaikille vaan japaniksi sitten, mutta ikävänä refleksinä vastaan aina sillä kielellä jolla minua puhutellaan, josta syystä tämä ei tunnu oikein onnistuvan edes tuollaisena lapsellisena kostona. Mutta kiinan opiskeltuani, vaikka palaisinkin tänne vielä, voin puhua suoraan lähinnä kiinalaisten kanssa sitten, ja olemiseni helpottuu ehkä huomattavasti. Viime kesänä oli tosin kiinnostavaa, kun kaikki tämän huoneen kuusi ihmistä puhuivat edes jonkinasteista japania, niin se oli itsellekin olemisen kannalta paljon helpompaa.  Noh, enää puolitoista viikkoa ja olen Japanissa. Sitten sitä saa taas elää omaa elämäänsä omassa tahdissaan.  Nyt keskityn juomaan teetä ja kuuntelemaan The Necksiä.