meri

Koska sää oli hieman aiempaa parempi, eli siis ei järjettömän kylmä, palasin tavalliseen rutiiniino ja menin aamupäiväksi istumaan merelle. Igideon ollut jonkinlainen turvapaikka jahyvänluontoisen yksinäisyyden kehto, jossa saa keskittyä tuijottamaan aaltoja ja luontoa rauhassa. Kolmena muuna vuodenaikana siellä tulee istuttua parikin tuntia päivässä, mutta tänä aikana puolisen tuntiakin riittää.

Tänään tuuli kylmeni istuskellessa, vaikka aluksi oli oikein hyvä ja lämmin olla. Aalloissa näkee universumin voimat. Painovoiman, värähtelyn, kaiken sen kineettisen energian joka liikkuu vesimassan läpi, kaikki ne muodot jotka vastustavat tai myötäilevät liikettä.. ja ymmärtää että aivan kaikki se sama tapahtuu myös koko ajan pinnalla, sekä isommin universumissa, mihin skaalaan meneekään, näkymä on sama.

Meren hengityksen rytmikin on upeaa katsottavaa. Se on salaisuus, jota ei koskaan näe, jos vain juoksee ohi. Kaikki luonnossa aukeaa sille, jolla on aikaa. Ja sitä myöten on todennut, että minun aikani on niin arvokasta, etten tuhlaa sitä yhteenkään ihmiseen, jolla ei ole aikaa kuunnella luonnollista virtausta. Tulin lopulta pois, tuulen ajamana.