2025/03/01

Tekoälyttömyyttä.

 Näin juuri uutisen, itseasiassa parikin siitä, miten tekoäly oli kyennyt monistamaan itsensä, ja toisekseen ratkaisemaan erään tieteen suurimmista ongelmista 48 tunnissa. Ongelma liittyi jotenkin viruksiin ja oli ilmeisen monimutkainen, mutta tekoäly oli osannut ehdotella vielä erilaisiakin ratkaisumalleja ja ihmiset olivat ihmeissään. Olen tekoälystä montaa mieltä. Tietenkin, on selvää, että nämä oikeat tekoälyt jotka elelevät tällä hetkellä jossakin googlejen ja muiden firmojen laboratorioissa, saattavat olla oikeita tekoälyjä.

Mutta yksikään näistä ihmisten meuhkaamista Chat GPTeistä ja muista kaupallisista energiasyöpöistä ei ole tekoäly, koska niissä ei ole mitään älyä. Ne ovat vain syntetisaattoreita, joilla on helvetin suuri sample kirjasto, pääasiallisesti ryöstettyä opetusmateriaalia, joka kuitenkin teknisesti ottaen on laillisesti ryöstetty, koska olemme joskus vuosikymmen sitten todenneet hyväksyvämme käyttöehdot, ennen kuin mistään tällaisesta kukaan unelmoikaan. Nämä eivät ole tekoälyjä, koska ne eivät luo mitään tyhjästä. Ne ovat vain hienovaraisemmiksi koodattuja syntetisaattoreita, jotka saavat käskyn ja sitten parhaansa mukaan syntetisoivat lähdemateriaalin pohjalta uutta  sisältöä, mutta ongelma on se, että se ei ole uutta ja luotua, vaan nimenomaan legoista rakennettua, vaikka legot olisikin pilkottu miten pieniin osiin hämäykseksi. 

Tässä on kuitenkin yksi poikkeus, joka on ihmisten ja käyttäjien kannalta epätoivotuin piirre, mutta tekoälyn kannalta kaikkein olennaisin älykkyyden luomisessa; hallusinointi. Se on sattumanvaraista, luovaa toimintaa joka ei perustu loogisimpiin ja johdonmukaisimpiin päätelmiin. Ja se on tekoälyn mahdollisesti tekoälyn pimeä energia, joka työntää kehitystä eteenpäin. Se on nähdäkseni myös olennainen tekijä ihmisen älykkyyden kehittymisessä. Douglas Hofstadter sanoi haastattelussa, jonka kaivan tähän myöhemmin, että ihmisen älykkyyden olennaisin tekijä on analogia, hyppy kahden eri tarinan välillä, vaikka niiden välillä ei olisi täydellistä vastaavuutta. Ihminen kykenee näkemään kahden täysin erillisen muiston tai tarinan riittävän yhtenäisyyden voidakseen tehdä tarvittavan hypyn, kone ei aiemmin tähän pystynyt, mutta hallusinoinnin myötä sekin voi ehkä olla mahdollista. Ja uskon, että tekoälyjen nykyisellä kehitysvauhdilla kaikki tulee muuttumaan hyvinkin nopeasti. Kun ajattelen sitä, että minä synnyin maailmaan, jossa antennitelkkarissa oli kolme kanavaa, VHSiä ja C-kasetteja kelailtiin käsin oikeaan kohtaan ja kaikki oli aika pitkälle tehtävä itse ja käsin, ja tulen luultavasti pois pyyhityksi jonkun kustannustehokkuutta ajattelevan AI:n toimesta, koska nyt seisomme tämän teknologisen singulariteetin nollapisteessä, niin onhan se aivan mieletöntä ajatella, että tällaiseen hyppyyn on mennyt vain 30 vuotta.

Itse olen pidättäytynyt kaiken tekoälyn käyttämisestä, mikäli se on vapaasta tahdostani kiinni, enimmäkseen siksi miten typeräksi se tekee ihmiset, miten helvetin paljon se käyttää puhdasta juomavettä josta sitten kuitenkin muutaman vuoden päästä soditaan, sekä siksi että en vain halua. Haluan ajatella ja tehdä kaiken itse, kirjoittaa jokaikisen sanani itse. Aina kun kuulen YLEn ohjelmissa jonkun sanovan, että "kysyin tästä asiasta tekoälyltä.." saan lievän raivokohtauksen ja mietin, että minkä helvetin takia? Asia, jonka olisi voinut etsiä normaalilla tiedon haulla, kysyä joltakin aiheeseen perehtyneeltä ihmiseltä, tai voinut selvittää vaikka kuinka monella muulla tavalla, tässäkin tapauksessa kyse oli sanan "veijari" määritelmästä, miten  tekoäly antaa siihen yhtään paremman vastauksen, kuin oma äly, sanakirja tai google, ellei ole todella tyhmä, ei osaa lukea tai ei tiedä mikä on internet. Tunnustan olevani täysi luddiitti muutenkin, jos asia on mahdollista tehdä ilman mitään koneita käsin tai käsityökaluilla, teen asiat aivan varmasti niin. En pidä koneiden äänistä muuten kuin musiikillisessa kontekstissa. Siivouksenkin hoidan mieluummin luudalla ja käsin, imurin sijasta.

Loppukaneetiksi kerrottakoon antiteknologinen anekdootti, kun muutama vuosi sitten aloitin 10 kilometrin juoksuharrastuksen ja latasin puhelimeen ohjelman matkan mittaamiseen. Juostuani puhelin alkoi piipittää taskussa, että nyt on liian kova vauhti, juokse hitaammin. Totesin, että minuahan ei jalaton ropotti opeta juoksemaan, ja poistin sovellukselta oikeudet mihinkään ilmoituksiin. 

0 件のコメント:

コメントを投稿