ihmiset

Jälleen aamu ja teetä. Busan on kiinnostava kaupunki siinä, miten paljon se muistuttaa Osakaa. Itseasiassa siinä määrin, että vaikka en juurikaan ymmärrä Busanin aksenttia, kykenen toisinaan päättelemään mitä ihmiset sanovat pelkästään jo siitä, että puheen intonaatio muistuttaa niin paljon Osakaa. Mielenkiintoinen ilmiö. Kun tulin tänne, en tiennyt Koreasta yhtään mitään, ja aluksi kaikki olikin melkoista kulttuurishokkia. Luulin löytäväni toisen Japanin, mutta löysinkin toisen Suomen. Ruokaa ja kieltä lukuunottamatta kaikki täällä on samaa kuin Suomessa, sähkö, liikenne, juomakulttuuri, ihmisten lapsellinen tarve kostaa ja huutaa toisilleen, kapitalismin ihannointi..mutta ymmärsin nopeasti, että kun löytää itsensä kaltaisia ihmisiä täällä, heistäkin tulee syviä ja tärkeitä ystäviä, ja osaltaan meitä kai yhdistää ulkopuolisuus tästä kaikesta täällä.

Asumani talo sen sijaan on täynnä länsimaalaisia, ja sanon suoraan, että siihen sopeutuminen on minulle kaikkein vaikeinta. Kaikki ovat sekä henkisesti että fyysisesti niin meluisia, että se tuntuu järkyttävän muutenkin herkkää mieltäni turhan paljon, etenkin sellainen yhdentekevän draaman rakentelu sinne missä sitä ei tarvittaisi. Aasialaiset asukit ovat huomattavasti muut huomioivampia ja hiljaisempia, aivan järjestään, ja sitä myöten tulen heidän kanssaan paremmin toimeen yleensä, mutta tämän vähän päälle vuoden aikana kohtaamaani 150 kanssa-asujaan mahtuu myös muutamia hienoja yksilöitä, jotka paperilla ovat lähes  täysin minun vastakohtiani, ja silti tulimme hyvin juttuun. Viimeisin näistä on italian-albanialainen nainen, joka on tulisieluinen ja äkkipikainen, kiroilee kuin merimies eikä ulkoisestikaan tunnu ehkä elävän edes samassa universumissa itseni kanssa, mutta silti, ensi sekunnin tuhannesosasta alkaen molemminpuolisesti tunnistimme, että tässä on "my kinda guy!". Se oli välitöntä. 

Jos jossain olen hyvä, niin omieni löytämisessä. Kaikkein nopeimmin se tapahtui saksofonisti Jerry Gordonin kanssa. Ystäväni pyysi minut henkiseksi tuekseen kun Japan Timesin toimittaja tuli kirjoittamaan Konohanasta ja rakastamastani Garanista, istuin tiskillä selkä oveen päin ja sillä hetkellä kun ovi aukesi, näkemättä, tiesin että tämä ihminen on tärkeä, pay attention. Ja niin hän se olikin. Jerryn kanssa meillä on merkillinen yhteys. Vuonna 2023, näyttelyni aikaan, tiesin aamulla, että Jerry tulee katsomaan näyttelyä tänään. Todisteeksi siitä otin hänen kirjansa Terminal Driftin mukaan, vaikka olin jo lukenutkin sen, ja kun kuulin hänen äänensä rappukäytävässä, nostin kirjan pystyyn ja hän kysyi ovesta astuessaan että miksi minulla on se, nauroin että koska tiesin sinun tulevan tänne tänään ja tahdoin todistaa sen. Tämmöinen linkki on asia joka yhdistää minut omiini, ja tällaiset omani löydän aina, minne vain menenkin. Yksinäisyys sen on opettanut. Kun viettää isoimman osan ajastaan yksin, oppii tuntemaan oman mielensä, ja samalla muut jotka toimivat samoilla laeilla.

Tämä uusi ystäväni tekee tässä talossa olemisesta huomattavasti helpompaa, koska tällä kertaa kokemus on ollut ehkä hieman hankalampi kuin aiemmin, eikä vähiten siksi että ero Osakasta oli niin kivulias. En tiedä mitä elämä tuo, mutta olen onnellinen, että ainakin toisinaan myös tällaisia ihmisiä.